Tekstit

Talon ulkomaalaus

Kuva
Meidän talomme toimitettiin (onneksi) pohjamaalattuna, joten meidän tarvitsi maalata talo vain kahteen kertaan. Olin itse sitä mieltä, että palkataan maalari, mutta mieheni isä vakuutti kyseessä olevan yhden viikonlopun homma. No, maalaamiseenhan kului neljä tuskallisen pitkää, kuumaa päivää. Asemakaava määräsi, että talon pitää olla vaalea. Voisi kuvitella, että tämä rajaa vaihtoehtoja niin, että päätös oli nopea ja kivuton. Niin ei kuitenkaan ollut, vaan kävimme 4 kertaa katsomassa maalikaupoissa vaihtoehtoja ja testasimme 3 sävyä seinään ennen kuin päätös saatiin tehdyksi! Jos on lukenut yhtäkään aiempaa postausta, on varmasti huomannut ettei päätöksenteko ole meidän vahvinta osaamista... :D Lopulta sävyksi valikoitui Teknoksen T7008. Emme halunneet täysin puhtaan valkoista, koska netistä löytyneiden oppaiden mukaan se pomppaa helposti maisemasta silmille. Väri ei saanut myöskään taittaa liikaa lämpimään eikä kylmään.  Maalina käytimme Teknoksen Nordica Classicia. Puolihimmeänä ...

Meidän sisustuspäätökset

Kuva
 Olen aloittanut tämän postauksen lukuisia kertoja, eikä mikään lopputulos ole miellyttänyt. Toisaalta halusin kertoa valintaprosessista, mutta toisaalta sen lukeminen on uuvuttavaa. Siispä pyyhin kaiken tekstin pois ja aloitin taas alusta - ja tällä kertaa keskityn vain valittuihin materiaaleihin ja kuviin. Päätöksenteko kun on tunnetusti ahdistavaa, ja katumus on iskenyt milloin mistäkin... Parempi siis olla muistelematta menneitä! :D Tässä on kootusti kaikki meidän päätökset. Ylhäällä näkyvä puu on meidän yläkerran vessan kaapin sävy, ja sen alapuolinen 10x10 laatta vessan lattia. Sen alapuolella on alakerran vessan hexagon-lattia, ja pieni puu meidän vessan tason sävy. Ylhäällä pitkulainen laatta on kylpyhuoneen seinälaatta, sen alla kylpyhuoneen lattialaatta. Kuvasta puuttuu ammeseinälle tuleva laatta, mutta sekin on valkoista pitkulaista laattaa. Iso harmaa laatta tulee eteiseen. Alimmainen puunsävy on meidän tuleva vinyylilattia, ja pienet hexagonit tulevat keittiön välitila...

Meillä on talo!

Kuva
 Niin vaan se   päivä koitti! Viimeistään nyt voimme kutsua tonttiamme raksaksi, kun sinne kohosi meidän tuleva kotimme. Pystytys oli käynyt nopeasti ja ongelmitta. Itselläni on vain pienoista raksaväsymystä ilmassa, eikä siksi blogin tai Instagrammin päivitys ole houkuttanut... Ollaanhan tässä ajateltu rakentamista enemmän tai vähemmän vuoden verran. Suunnilleen näihin aikoihin vuosi sitten etsimme (ja löysimme) unelmatonttimme ja mietimme tarpeitamme tulevaa kotia varten.  Nyt sentään suunnittelut on takana! Seuraavaksi pitäisikin tehdä pankin kanssa sopimus rakennuslainasta. Olimme oikeastaan unohtaneet koko asian, ja vasta viime viikolla otin yhteyttä pankkiin jonka lainatarjouksen viime vuonna hyväksyimme. Tähän asti rakentaminen on hoitunut omalla rahalla, mutta nyt lompakot huutavat tyhjyyttään. :D Onneksi verkkotapaaminen pankin kanssa on jo ensi viikolla, joten ehdimme saada laina-asiat kuntoon ennen kuin seuraava talotoimittajan lasku tulee.  Mieheni piti ...

Sähköpisteiden muutokset ja hinnat

Kuva
Tässä kuussa on tapahtunut paljon! Maatöiden alkamisen lisäksi meidän on täytynyt tehdä päätökset niin sähköistä kun sisustuksestakin. Aikataulun mukaan myös LVI-valinnat tulevat vielä tässä kuussa - saa nähdä, kuukautta on jäljellä enää tämä päivä... Tämä postaus on kuitenkin pyhitetty meidän sähkömuutoksille sekä erityisesti muutoshinnoille. Toivon mukaan postauksesta on siis hyötyä myös tuleville rakentajille budjetin suunnittelussa.  Meidän sähköpisteiden muutoksista tuli yhteensä 4034 euroa . Suurin kuluerä on ehdottomasti olohuone-keittiötilaan laitetut led-valot - niitä tuli hurjat 15 kpl! Sävyksi valitsimme 3000 K, koska mielestäni oleskelutilojen valo voi puhtaan valkoisen sijaan taittaa lämpimään. Lisäksi halusimme saarekkeen yläpuolelle 2 kattovalaisinta, joten niille lisättiin kattopistorasiat. Ledeistä tuli 1455 euroa. Tilasta poistettiin 3 kattopistorasiaa (tai no 5, mutta kaksi lisättiin saarekkeeseen), joista tuli hyvitystä 156 euroa. Siispä olohuone-keittiön katt...

Mutkattomia maatöitä ja korkeita korkoja

Kuva
Viimeinen viikko on ollut suurta jännitysnäytelmää, kun pohjakatselmuksessa vastaava mestarimme huomasi, että sokkelin korko oli tulossa liian korkealla. Tämän vuoksi talomme olisi ollut lähes metrin muita naapuritaloja korkeammalla! Itseäni tämä ei olisi enää edes haitannut, sittenpähän oltaisi oltu kukkulan kuninkaita. Kumma kyllä muilla tuntui olevan asian kanssa ongelma... Syyllistä on vaikea määritellä. Koron olivat päättäneet alun perin mieheni, vastaava mestarimme ja asemapiirroksen suunnittelija yksissä tuumin. Kenelläkään ei kuitenkaan ollut käytössä naapuritalojen korkoa, joten korko määriteltiin kadun tasoon. Tämä kyseinen korko meni läpi niin rakennusluvassa kuin aloituskokouksessakin - kunta, joka ainoana tiesi naapurien korot, ei huomauttanut asiasta missään vaiheessa. Kun asia tuli ilmi nurkkapisteiden merkinnässä, ei korkeammalle asettuva talo tietenkään sopinut kunnalle. Tämän vuoksi maatöiden aloitus viivästyi vajaalla viikolla, ja hetken jo pelkäsimme, että talotoimi...

Tyyntä myrskyn edellä

Kuva
Helmikuussa on tapahtunut paljon kulissien takana, mutta yhdestäkään ei yksinään riitä jutunjuurta blogikirjoitukseen. Päätinkin siis kirjoittaa yhden pidemmän postauksen helmikuun tapahtumista.  LIITTYMÄT Kallein tehtävälistalla ollut asia on ehdottomasti liittymien tilaaminen. Onneksi osa liittymistä maksetaan vasta asentamisen jälkeen, joten yhdellä kertaa ei tullut niin suurta pommia.  Vihdin alueella sähkönsiirtoyhtiönä toimii Caruna. Meille sähköliittymä tuli maksamaan 2640 €. Sähköliittymän tilaaminen oli yksinkertaista, se hoitui kätevästi Carunan verkkosivuilta.  Vesiliittymän toimittaa Vihdin Vesi. Talomme liittyy kunnan vesi- ja viemäriverkostoon, ja meidän kokoiselle talolle hinnaksi tuli 5772 €. Tuo hinta perustuu rakennuksen kerrosalaan, joka meidän talossamme on 161 neliötä. Liittymän tilaaminen tapahtui verkossa, mutta sopimus lähetettiin meille kirjeenä, joka meidän piti allekirjoittaa ja lähettää takaisin. Jostain syystä Vihdin kunnalle ei voi lähettää s...

Lämpöä riittää - vai riittääkö?

Kuva
 Tässä ja ensi kuussa on vielä rauhallista, joten myös blogissa vietetään pitkiä hiljaisia hetkiä. Maaliskuussa pitäisi vihdoin alkaa tapahtumaan! Sitä odotellessa...  Saimme kuitenkin tässä kuussa sähköpostiimme LVI-asemapiirroksen. Monille tämä on varmasti sellainen "Aha, okei, laitanpa vain arkistoon"-tyyppinen asia, mutta ei meille. Mieheni on LVI-insinööri, joten näihin asioihin suhtaudutaan vakavasti.  Sähköposti siis sisälsi LVI-asemapiirroksen, maaurakoitsijan mittakuvan, maalämpökaivokuvat, vesimittaritilakuvat ja maalämpöpumpun mitoitustiedot. Lisäksi saimme valmiiksi esitteen vesikalusteista ja sähkövalinnoista tulevaa varten - tämä olikin ainut josta itsekin ymmärsin jotain!  Mieheni kiikutti maalämpöön liittyvät kuvat työpaikkansa energia-asiantuntijoille katsottavaksi. He vinkkasivat, että maalämpökaivo kannattaisi porata syvemmälle, koska maalämpökaivon energialaskelmissa energianotto (kWh/m) sekä tehonotto (W/m) oli arvioitu yläkanttiin. Tämän vuoksi ...